Urokset

Redwickin urosmäärä on nyt poikkeuksellisen alhainen, sillä uroksia löytyy vain kolme. Muunnoksista hallitsevin on tällä hetkellä malinois, sillä sekä Soolo että Yasko ovat itsevarmoja maleja. Tervuja lötyy ainoastaan yksi, tosin olen suunnitellut hankkivani toisen lähitulevaisuudessa. Toisaalta on ihan hyvä, että urosten määrä pysyy melko alhaisena. Nämä pojat ovat nimittäin erittäin itsepäisiä ja arvojärjestyksestään jatkuvasti tappelevia yksilöitä!

Kaikki urokseni kisaavat monipuolisesti eri käyttölajeissa, mutta niitä voi bongata myös näyttelykehistä. Tavoitteena on, että jokaisella on vähintään yksi päälaji. Siitä huolimatta kisaan yleensä aika lailla kaikissa lajeissa, vähän koirasta riippuen. Annan uroksiani yleensä jalostuskäyttöön pyydettäessä. Suku ei kuitenkaan saa olla kovin yleinen eikä minulla itselläni ole pentuesuunnitelmia kyseisen uroksen varalle. Lähes kaikkia kennelin uroksia käytetään jalostukseen jossain elämänsä vaiheessa.


  Dieffen Still Astray "Troy"
  groenendael
  musta
  synt. 06.09.2009
  BH Hk3 SchH1 vPVA TK3 RH-F B vV-09 AMW-09

  Redwick Detroit Shock "Soolo"
  malinois
  punaruskeahiilikko
  synt. 14.07.2009
  BH Jk3 SchH1 vFIN KVA vPVA vFIN TVA vKTV RH-F B vKREW-09
  Yawn Blackspotted Stickleback "Yasko"
  malinois
  punaruskeahiilikko
  synt. 29.01.2010
  BH SchH1
  Redwick Gatecrasher "Chase"
  uros
  punaruskeahiilikko
  synt. 27.03.2010
  ei meriittejä